Nollakakkonen tunnetaan yleisesti tahona, josta voi kysyä mitä vain. Työntekijämme ovat kouliutuneet kovan luokan tiedonhakijoiksi, joita eivät pienet esteet tai mysteerit hätkähdytä. Toisinaan on kuitenkin kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Usein kinkkisimpiinkin...
”Kuluneet 10 vuotta ovat menneet yllättävän nopeasti. On ollut ylä- ja alamäkiä, mutta parasta on ollut se, että minulla on ollut todella suuri vapaus sille, miten omaa rooliani ja tekemistäni hoidan ja vien eteenpäin. Arvostan suuresti sitä, että olen saanut tehdä...
Veikko Paavilainen on uusin tekijä Nollakakkosen perehdyttäjien joukossa. Hän on tuore tulokas myös työelämässä, sillä nuoren iän vuoksi ei työvuosia ole ehtinyt kertyä vielä monia. Tästä huolimatta hän on ennättänyt kartuttaa kokemusta niin hampurilaisravintolan ja...
”Meillä pääsee tekemään monipuolisesti töitä monien eri tuotteiden kanssa, kasvattamaan osaamistaan sekä antamaan panoksensa liiketoiminnan kasvattamiseksi” kertoo tekninen tuotepäällikkö Anni Kälkäinen. Anni tietää mistä puhuu, sillä hän on vastuussa niin...
Viime viikolla monessa yrityksessä vietettiin asiakaspalveluviikkoa. Meillä Nollakakkosella asiakaspalveluviikko on ollut jo vuosia kiinteä osa lokakuuta ja tuonut mukavasti hauskuutta ja ilon pilkahduksia keskelle syksyn pimeneviä päiviä. Viikkomme täyttyi...
Eetu Nyman aloitti uransa Nollakakkosella asiakaspalvelijana kesällä 2017. Hän opiskeli tuolloin Jyväskylässä liiketaloutta, jonne hän kesätöiden päättymisen jälkeen palasi. Opintojen päätyttyä hän palasi takaisin Nollakakkoselle vuonna 2018, mistä lähtien hän on...