Viime viikolla monessa yrityksessä vietettiin asiakaspalveluviikkoa. Meillä Nollakakkosella asiakaspalveluviikko on ollut jo vuosia kiinteä osa lokakuuta ja tuonut mukavasti hauskuutta ja ilon pilkahduksia keskelle syksyn pimeneviä päiviä.
Viikkomme täyttyi erilaisesta ohjelmasta, jota rytmittivät herkulliset ruokatarjoilut. Maanantain aloitimme asiakaspalveluviikon yhteisellä aamupalalla ja viikon aikana pääsimme nauttimaan herkullisista bowleista, karkkikeskiviikosta, pizzasta ynnä muusta.
Asiakaspalveluviikon suunnittelijat halusivat hieman irrotella, sillä kaiken muun lisäksi meillä pääsi keskiviikkona maistelemaan italian soda -juomia, joita meille valmisti omakätisesti paikalle saapunut alan asiantuntija. Asiakaspalveluviikon aikana ei siis takuulla päässyt nälkä yllättämään!
Ruokatarjoiluiden lisäksi toimistolla nähtiin erilaisia ohjelmanumeroita, kuten bingoa ja hyvinvointivartteja. Hyvinvointivartit pitivät sisällään muun muassa hierontoja. Yhteen neuvotteluhuoneeseemme oli hankittu hieroja, jonka hierontapöydälle halukkaat pääsivät rentouttavaan käsittelyyn.
Herkuttelun ja rentoutumisen ohella tehtiin töitä välillä yksin, välillä parin kanssa ja välillä pienissä ryhmissä. Jokaiseen päivään kuului kisailua, josta palkittiin mm. leffalipuilla ja namipusseilla.
Nollakakkonen halusi tuoda asiakaspalveluviikkoon mukaan myös hyväntekeväisyysteeman. Perjantaina vietettiin Roosa nauha -päivää ja pukeuduttiin pinkkiin. Nollakakkonen lahjoitti kaikille työntekijöillensä Roosa nauha –heijastimet.
Nollakakkosen asiakaspalveluviikko oli kaiken kaikkiaan mahtava, ja moni työntekijämme kiittelikin vuolaasti niin tarjoiluita kuin yleistä tunnelmaakin. Etätyöläiset tulivat tavallista enemmän toimistolle, ja oli ihanaa tavata samaan aikaan paljon hyviä työkavereita.
Nollakakkosessa asiakaspalveluviikon ainutlaatuisuuden ja onnistuneisuuden takasi hyvä ruoka ja paras mahdollinen seura!