Kevät keikkuen tulevi ja sen mukana myös auringon lämpö ja valo. Valo antaa energiaa, mutta luo myös tietoisuutta ei niin mukavista asioista – nimittäin pölystä ja likatahroista! Päiväsaikaan valokeilaan asettuvat armottomasti villakoirat ja rasvaroiskeet, minkä vuoksi kevät onkin parasta aikaa siivoukselle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – näin saat kodistasi raikkauden ja puhtauden tyyssijan!

Kevätsiivouksen tehotärpit:

  1. Suunnittele, mitä aiot tehdä. Jaa tarvittaessa siivousrupeama eri päiville.
  2. Pese ikkunat.
  3. Vaihda puhtaat kodintekstiilit.
  4. Pyyhi pölyt pois ja pinnat puhtaiksi.
  5. Järjestele tavarat ja vie tarpeettomat varastoon tai esimerkiksi lahjoitukseen.
  6. Imuroi ja pese lattiat.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Suunnittele ensin, miten tartut käsillä olevaan siivousrupeamaan. Voit esimerkiksi päättää, että etenet huone huoneelta. Lisäksi voi olla hyvä idea jaotella eri huoneiden siivous usealle eri päivälle etenkin, jos siivottavia neliöitä on paljon.

Toinen lähestymiskulma on päättää, missä järjestyksessä siivoustehtävät suoritat. Hyvä idea on esimerkiksi ensin järjestää tavarat paikoilleen, minkä jälkeen on helppoa edetä vaikkapa pölyjen pyyhkimiseen.

Pese ikkunat, mutta vältä siitepölyaikaa

Ikkunoiden peseminen kuuluu kevätsiivoukseen yhtä kiinteästi kuin voi leipään. Se on kiitollista touhua, sillä työnsä jäljen näkee heti ja useimmiten ero vanhaan on silminnähtävän kirkas. Valo pääsee sisälle eri tavalla, kun ikkunalasit eivät ole sameana liasta.

Pesu-urakka kannattaa ajoittaa oikein eikä esimerkiksi siitepölyaikana missään nimessä kannata ryhtyä tähän projektiin. Pilvinen ja suhteellisen leuto keli on paras aika tarttua rättiin, sillä aurinkoisella säällä ikkunat kuivuvat liian nopeasti, mikä jättää jälkeensä surullisenkuuluisat rannut.

Vaihda kodintekstiilit keväisiksi, järjestä tavarat paikoilleen ja imuroi

Kodin ilmettä freesaa ihmeen lailla sohvatyynyjen ja verhojen vaihtaminen keväisiin väreihin. Esimerkiksi vaaleat pastellisävyt tuovat kotiin raikkaan ilmeen suhteellisen vähällä vaivalla. Lisäksi puhtaiden petivaatteiden vaihtaminen on fiksua suorittaa samalla, kun muitakin tekstiilejä vaihtaa. Mikään ei ole mukavampaa kuin puhtaisiin lakanoihin nukahtaminen vastasiivotussa kodissa!

Tavaroiden järjestäminen on siisteyden A ja O. Järjestämisen lomassa on myös hyvä käydä läpi tarpeettomia tavaroita ja viedä ne lahjoitukseen, kirpputorille tai roskikseen. Sama koskee talvivaatteita ja muita talvella käytettäviä tavaroita, kuten suksia ja luistimia: talvivälineet, toppatakit ja muut pakkassään vermeet kannattaa tuulettaa ja pudistella pölyistä ja sen jälkeen pakata tiiviisti jätesäkkiin ja viedä varastoon. Näin kotiin vapautuu kuin ihmeen kaupalla lisää tilaa.

Imurointi on tärkeä osa keväistä siivousta. Samaan aikaan on hyvä hetki suorittaa perusteellinen tuuletus ja avata ovet ja ikkunat, jotta ilma pääsee vaihtumaan. Vaikka ulkona olisikin viileä sää, imuroidessa veri usein kiertää tehokkaasti ja hikikarpalot hiipivät otsan koristeiksi. Palelemaan ei siis takuulla joudu.

Etenkin kaappien, pöytien, sänkyjen ja muiden huonekalujen aluksille kannattaa näyttää imuria perusteellisesti. Villakoirilla on taipumus lymytä paikoissa, joissa ei kävellä, joten lattia-alojen pimeimmät perukat on hyvä imuroida huolellisesti. Myös selkä- ja istuintyynyt tulee ottaa pois sohvasta ja imuroida sekä sohvan runko että tyynyt tarkkuudella. Sohvan väleistä löytyykin usein mitä mielenkiintoisimpia asioita, joten tätä soppea ei kannata jättää koluamatta.

Pyyhi pölyt

Pölyjen pyyhkiminen on taitolaji ja toisinaan pölyt saattaa joutua pyyhkimään kahteenkin kertaan, pikkuruisilla pölyhiukkasilla kun on taipumus lähteä leijailemaan ilmaan tuskallisen pitkäksi aikaa. Monesti pölyjen pyyhkimisen jälkeen saattaa tovin kuluttua joutua havaitsemaan, että pinnoilla on jälleen pienoinen pölykerros. Ei kannata siis lähteä soitellen sotaan, sillä pölytys on huipputason välineurheilua: itselleen kannattaa hankkia kunnon mikrokuituliina-arsenaali, jonka turvin lähteä villakoirajahtiin.

Hyllyt, koriste-esineet, taulunreunat, televisio sekä lämpöpatterit ovat pölyhiukkasten lempisijoja. Näiden paikkojen pyyhkimiseen kannattaa suhtautua erityisellä pieteetillä, sillä etenkin pölykerros lämpöpatterien päällä tekee huoneilmasta helposti tunkkaisen.

Tartu moppiin

Imurointia ja pölyjen pyyhkimistä seuraava vaihe on lattioiden pesu. Lattian materiaali määrittää pitkälti pesutaktiikan, sillä esimerkiksi parketti ja laminaatti sietävät perinteistä lautalattiaa huonommin vettä. Lattiaa ei kannata siis pilata liian runsaskätisellä vedenkäytöllä, mikä koskee myös pesuaineen annostelua: tässä tapauksessa vähemmän on enemmän. Lattia saattaa muuttua samean näköiseksi, jos pesuainetta käyttää liian innokkaasti.

Näiden vinkkien avulla talttuu sinnikkäämpikin koti puhtauden ja harmonian tyyssijaksi, minkä turvin voi hyvillä mielin jäädä odottamaan kesäistä lämpöä saapuvaksi!