Keskikesän juhla lähestyy, joten on aika kaivaa parhaat juhannustaiat esiin – tai etsiä uusia. Nollakakkosen vinkkilistalta löydät sekä perinteiset juhannustaiat että pari modernimpaa versiota. Myös lapsille on omat taikansa!
Juhannustaiat ovat osa juhannukseen liittyvää kansanperinnettä sekä Suomessa että maailmalla. Taikoja tehdään niin naimaonnen, hyvän sadon kuin onnellisen tulevaisuuden takaamiseksi ja tulevan puolison ennustamiseksi.
Liittyykö tämän juhannuksen taikaasi tuleva kumppani, hyvä onni vai jokin muu?
Perinteisiä juhannustaikoja luonnon helmassa
Suosituimmat juhannustaiat ovat lemmenloitsuja, joiden avulla pyritään näkemään tulevaisuuden puoliso, ennustamaan tulevan rakkaan tai rakkauden laatua tai saamaan hyvää naimaonnea.
Juhannuksen suosituin taika lienee kukkien kerääminen. Kerää seitsemän tai yhdeksän erilaista kukkaa ja laita ne tyynysi alle juhannusyöksi. Unessa näet tulevan puolisosi.
- Pidemmässä versiossa kerätään seitsemän kukkaa tai yrttiä ja lisäksi ylitetään seitsemän aitaa – onnea juhannusyön aitajuoksuihin!
- Oletko kuullut seitsemästä eri niitystä? Juhannusaattona voi tehdä pidemmänkin kävelyretken, jonka aikana seitsemän eri kukkaa kerätään seitsemältä eri niityltä.
Voit laittaa tyynyn alle myös nimettyjä kukkia: jokaiselle kukalle nimetään puolisoehdokas. Se, jonka kukka on aamulla virkein, on tuleva kumppani. Muista kirjoittaa kukat ja nimet paperille ennen nukkumaanmenoa!
Juhannuskokon äärellä voi tehdä monenlaisia juhannustaikoja. Ja jos kokkoa ei ole, myös nuotio tai kynttilä käyvät. Katso myös alempaa, mistä löydät modernin kokon!
- Kenen suuntaan juhannuskokon savu kääntyy? Hän pääsee pian naimisiin. Ja jos on jo naimisissa, menee ensimmäisenä nukkumaan juhannusyönä.
- Eksoottisempi taika tulee Espanjasta: kun heität kokkoon hiekkaa, näet tulevan kosijasi.
- Kun juhannuskokko on hiipunut, voit hyppiä sen savun yli ja nostattaa näin omaa lempeäsi.
Saunassa tehtävät juhannustaiat perustuvat juhannussaunan perinteeseen ja liittyvät usein saunavihtaan tai -vastaan.
- Jos teet itse saunavihtasi, kerää siihen niin monta eri lehtipuun oksaa kuin mahdollista ja koristele vihta kukkasin. Näin saat lempeä elämääsi!
- Kylve itsesi kukkavastoilla viehättäväksi, tuoreeksi ja tuoksuvaksi.
- Heitä juhannussaunan jälkeen saunavihta saunan katolle (tai niitylle, josta se on helpompi korjata talteen). Kosija saapuu siitä suunnasta, johon vihdan tyvi eli puinen pää osoittaa. Toisen perinteen mukaan vastan tyven suunta ennustaa hyvää tai pahaa: pohjoinen tietää pahaa, mutta kaikki muut ilmansuunnat hyvää.
Saunahetken voi hyödyntää myös muihin ilkosillaan tehtäviin juhannustaikoihin. Jos siis sää sallii – tai jos intoa riittää – lue alta vinkkimme. Muista punkkitarkastus taikojen jälkeen!
- Juokse saunasta tullessasi alasti ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa kohtaat tulevan puolisosi.
- Jätä vaatteet saunalle tai niityn reunaan ja kieri juhannusyönä alasti kasteisella niityllä. Luvassa on hyvää naimaonnea!
- Kurkista juhannusyönä kaivoon, lähteeseen tai lampeen, niin näet tulevan puolisosi. Tämän taian voit tehdä alasti tai vaatteet päällä.
Juhannustaiat lapsille
Muistatko vielä oman lapsuutesi juhannustaiat? Tässä muistinvirkistystä ja kenties uusiakin lapsiperheille sopivia taikoja, joita varten ei tarvitse valvoa yöhön asti.
- Yllä esitelty seitsemän tai yhdeksän kukan keräys on mukava juhannustaika lapsille. Samalla voitte opetella tunnistamaan erilaisia luonnonkukkia ja tehdä yhteisen kävelyretken. Jos tuleva puoliso ei vielä kiinnosta, unessa voi toivoa näkevänsä vaikkapa tulevan ystävän tai lemmikkieläimen.
- Laittakaa nukkumaan mennessä vasempaan jalkaan sukka väärinpäin, niin näette yöllä hyviä unia.
- Kukkuuko käki? Hypätkää mahdollisimman korkealle niin monta kertaa kuin kuulette käen kukkuvan, niin saatte onnea ja menestystä.
Entä modernit juhannustaiat?
Nykyään juhannustaiat onnistuvat myös modernien konstien avulla. Kaupunkijuhannus tarjoaa mainion tilaisuuden Kotilieden uusien taikojen, kuten selfie-ennustuksen testaamiseen.
Netin avulla juhannuskokko löytyy läheltä – nimittäin YouTubesta. Sen äärellä voi kokeilla vaikkapa yllä mainittuja kokkotaikoja. Emme kuitenkaan suosittele heittämään hiekkaa puhelimen päälle; modernimpaa on sulkea silmät ja katsoa, kenen kuvan unihiekka tuo tullessaan.
Myös useat uutissivustot tarjoavat juhannuksena erilaisia testejä. Niiden avulla voit löytää itsellesi sopivan julkkisheilan tai katsoa tulevan vuoden ennustukset.
Lisää juhannuksen taikavinkkejä voit kysyä Nollakakkosesta. Mikä on oma suosikkitaikasi?
Lumoavaa ja leppoisaa juhannusta!
Lähteet: Wikipedia, MTV-uutiset, K-Ruoka, Lapsennimi.com