Työnhakijan usein kysytyt kysymykset

Millainen ihminen sopii töihin Nollakakkoselle?

Yhtä oikeaa ihmistyyppiä tai tiettyä pohjakoulutusvaatimusta ei ole, vaan asenne ratkaisee. Meillä pärjäävät sosiaaliset ja ulospäinsuuntautuneet ihmiset, mutta myös hiljaisemmat ja omassa rauhassaan viihtyvät. Tärkeintä on, että olet avoin, sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja haluat auttaa ihmisiä. Ratkaisukeskeisyys ja ongelmanratkaisukyky ovat eduksi, mutta toisaalta myös ne ovat piirteitä, joihin Nollakakkosella kasvetaan. Työssä auttaa yleissivistys ja yhteiskunnan tuntemus, mutta työ myös opettaa siihen nopeasti – tärkeintä on että olet kiinnostunut ihmisistä ja maailmasta.

Työpaikkamme ilmapiiri on aivan huippuluokkaa, mistä olemme ylpeitä. Jokainen uusi ihminen otetaan lämmöllä mukaan ja porukkamme on iloista väkeä. Meillä on töissä niin alanvaihtajia kuin vuosikymmenten uran asiakaspalvelualalla tehneitäkin. Meillä työskentelee myös paljon opiskelijoita, jotka tekevät Nollakakkosella osa-aikatöitä opintojen ohessa. Toisinaan opiskelijat saattavat valmistuttuaan löytää talon sisältä oman alansa pestin, ja monet osa-aikaiset työntekijät ovat löytäneet meiltä pysyvän ja vakaan työpaikan.

Onko Nollakakkosella mahdollista tehdä etätöitä?

Etätyön mahdollisuudesta sovitaan erikseen työtehtävistä ja työn luonteesta riippuen. Pääsääntöisesti kokoaikaisilla työntekijöillä on mahdollisuus työskennellä osittain myös etänä.

Millainen on Nollakakkosen rekrytointiprosessi?

Yhteistyökumppanimme Wippii Work vastaa uusien tulokkaiden löytämisestä. Wippiiläiset tekevät työpaikkailmoituksen, käyvät läpi hakemukset ja haastattelevat sitten potentiaaliset uudet Nollakakkoslaiset. Tämän jälkeen Nollakakkosen omat esihenkilöt haastattelevat toiseen vaiheeseen edenneet kandidaatit, minkä jälkeen uudet tekijät toivotetaan tervetulleiksi taloon.

Wippii Work ja Nollakakkonen pitävät tärkeinä vastuullista ja avointa rekrytointiprosessia, joten pidämme hakijamme ajan tasalla ja tiedotamme aina rekrytointiprosessin eri vaiheista.

Millainen on tyypillinen Nollakakkosen asiakas?

Asiakkaamme ovat nuoria, iäkkäitä, työssäkäyviä, eläkkeellä, tien päällä, kotona, lomalla – palvelumme on avoinna ympäri vuorokauden ja ympäri vuoden, ja apuamme tarvitaan kaikenlaisissa arjen ja juhlan tilanteissa ja ongelmissa.

Toisinaan asiakas voi itsekin olla hieman epävarma, mihin hänen tulisi soittaa, ja meidän asiakaspalvelijamme tekevät huolellista selvitystyötä asian ratkaisemiseksi.

Mitä kieliä pitää osata ja minkä verran?

Nollakakkosella työskentelevän on hallittava suomen kieli, ja sen lisäksi palvelua tehdään myös ruotsiksi ja englanniksi. Emme edellytä ruotsin tai englannin täydellistä osaamista, pääasia on että pärjää palvelutilanteissa ja pyrkii parhaansa mukaan auttamaan myös ruotsin- ja englanninkielisiä asiakkaitamme. Mitä rohkeammin lähtee puhumaan itselle vieraalla kielellä, sitä nopeammin myös kielitaito kohenee – monet meille töihin tulleet ovat parantaneet tuntuvasti etenkin ruotsin kielen taitoaan.

Pitääkö olla asiakaspalvelutaustaa, että voi hakea Nollakakkoselle?

Ei pidä. Asiakaspalvelutaustasta on toki hyötyä, mutta ehdoton edellytys se ei ole. Kuten sanottu, oikea asenne on tärkein. Meillä menestyvällä ihmisellä on positiivinen asenne niin vieraiden kielten, asiakaspalvelun ja muidenkin vaihtelevien tilanteiden suhteen. Ammattilainen ei tarvitse olla, mutta halu tulla sellaiseksi on välttämätön.

Jos pitää ihmisten kanssa työskentelystä, omistaa hyvät käytöstavat eikä turhista hermostu, pärjää meillä töissä hyvin, vaikka asiakaspalvelutaustaa ei olisikaan vielä ehtinyt kartuttamaan. Meillä on talossa ihmisiä monenlaisilta eri työ- ja opiskelualoilta, ja kaikesta omasta työkokemuksesta, harrastuksista ja opiskeluista on hyötyä asiakaspalvelutyössä.

Millaista palkkaa Nollakakkosella saa?

Meillä on ICT-alan työehtosopimuksen mukainen palkkaus. Tuntipalkka asiakaspalvelijalla on aloittaessa 12,92 €, minkä päälle maksetaan ilta-, yö-, viikonloppu- ja pyhälisät. Työehtosopimuksen määrittämän palkan lisäksi maksamme työntekijöillemme tapauskohtaisia lisiä esimerkiksi joistain yöajoista ja aattopäivistä. Lisäksi meillä on käytössä tulospalkkio sekä Vuoden Henkilöstöteko -palkinnonkin voittanut Pojopörssi-palkkiojärjestelmä. Nollakakkosella on siis mahdollista päästä hyviin ansioihin.

Minkälaisia etuja Nollakakkosen työntekijöillä on?

Nollakakkonen järjestää työntekijöilleen joka vuosi useita virkistystapahtumia. Ravintolaillalliset, teatterinäytökset, mönkijäsafarit, pizzanleipomiskurssit ja monet muut hauskat tekemiset ovat olleet virkistysiltojemme teemoina. Tekemistä saa aina ehdottaa, ja nollakakkoslaiset päättävät aina yhdessä virkistysiltojen sisällöstä.

Nollakakkosella on käytössään tulospalkkion lisäksi oma palkitsemisjärjestelmä, eli Pojopörssi. Pojoja on mahdollista ansaita hyvin tehdystä työstä, ja niillä voi lunastaa esimerkiksi lahjakortteja.

Meillä on erinomaiset mahdollisuudet työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseen. Tuntityöntekijämme valitsevat työaikansa tarjotuista tunneista viikoittain, mikä mahdollistaa erittäin hyvin opiskelujen ja työn yhteensovittamisen. Kokoaikaisilla Nollakakkoslaisilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työaikaansa mm. Pojopörssin kautta, vuoropainotuksin tai vuoroja vaihtamalla.

Pidämme huolta hyvästä työergonomiasta, ja sähköpöytämme mahdollistavat seisten työnteon. Lisäksi valittavana on erilaisia tuoleja, jumppapalloja, taukojumppavälineitä sekä kaikkien käytössä on hierontatuoli, jossa voi tauolla rentoutua. Toimistolla on työntekijöillemme tarjolla viikottain tuoreita hedelmiä, ja viikonloppuisin on saatavilla lisäksi pientä purtavaa, makeaa, juomia sekä jugurtteja. Lisäksi kahvikoneemme käy kuumana kellon ympäri!

Missä Nollakakkosen toimipisteet ovat?

Nollakakkosen toimipisteet sijaitsevat Turussa, Porissa, Lappeenrannassa ja Helsingissä. Meillä on viihtyisät ja modernit työskentelytilat, jotka remontoidaan vuoden 2023 aikana entistä modernimmiksi.

Millaisia etenemismahdollisuuksia Nollakakkosella on?

Nollakakkonen tarjoaa työntekijälleen etenemismahdollisuuksia riippuen tämän omasta kiinnostuksesta, motivaatiosta ja koulutustaustasta. Nollakakkosella on moni asiakaspalvelija edennyt perehdyttäjäksi ja jotkut ovat siirtyneet perehdyttäjän toimesta esimerkiksi ryhmäpäälliköiksi tai asiantuntijatehtäviin.

Millaisia työpaikkoja Nollakakkosella on auki?

Meille haetaan usein asiakaspalvelijoita, mutta kaikki avoimet työpaikkamme löytyvät nettisivuiltamme, joten kannattaa käydä katsomassa sieltä itseään kiinnostavia työmahdollisuuksia. Otamme myös mielellämme vastaan avoimia hakemuksia ja tiedusteluita.