Kuukausi: maaliskuu 2023

Työhakemus – näin kirjoitat hyvän työhakemuksen

Työnhaku. Tuo kutkuttava, mutta myös työläs savotta, joka on lähes poikkeuksetta jokaisella ihmisellä välillä edessä. Uuden työpaikan saadakseen tulee kirjoittaa työhakemus ja päivittää ansioluettelo, mutta miten kirjoitetaan hakemus, joka on hyvä?

Siitä, kun toiveikkaasti kirjoittaa hakukoneeseen ”avoimet työpaikat” on vielä pitkä matka siihen, että pääsee aloittamaan uudessa työssä. Ota siis tästä haltuun tärpit, joilla kirjoitat lyömättömän työhakemuksen!

Mieti sisältö tarkkaan – työhakemus ei ole CV!

Ennen kuin naputat tyhjään tekstitiedostoon yhtäkään merkkiä, mieti mielessäsi hakemuskirjeen sisältöä. Mitä haluat sanoa? Älä kuitenkaan sorru kirjoittamaan CV:tä uudestaan esseemuodossa, sillä silloin tuhlaat kallista tilaa ja toistat vain samoja asioita, mitä olet jo CV:ssä tuonut esille. Työhakemus on hyvä pitää suhteellisen tiiviinä, noin sivun mittaisena selontekona sinusta, osaamisestasi ja motivaatiostasi.

CV:n auki selittämisen sijaan voit kertoa, mitä asioita olet oppinut aiemmissa työpaikoissasi ja mitkä asiat ovat olleet suurimpia onnistumisen hetkiäsi työelämässä.

Kun haet työpaikkoja, aloita työhakemukset vangitsevasti: ”Hei! Olen elintarvikealan osaava ammattilainen ja kokki vailla keittiötä – olisiko teidän ravintolallanne tarjoa sitä minulle?” Itsevarma asenne kantaa myös läpi hakemuksen, ja itseään saa kehua – kunhan puhuu totta. Mukauta teksti kuitenkin aina haettavan työpaikan mukaan. Jos työpaikkailmoitus on formaali ja hillitty, noudata samaa tyyliä.

Saatekirjeeseen ei kannata kirjoittaa, että olet 25-vuotias nuori mies ja että olet kiinnostunut työpaikasta. Nämä ovat joko toissijaisia tai itsestään selviä tietoja, joihin ei kannata tuhlata tilaa.

Muista lukijaystävällisyys! Tee tekstistä kiinnostava, helppolukuinen ja sellainen, jonka jaksaa lukea loppuun saakka kiinnostuneena. Rekrytoijat lukevat parhaimmillaan jopa kymmeniä hakemuksia päivässä, joten pyri olemaan erottuva ja kiinnostava.

Myös visuaalisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota: rivivälit, fonttikoko ja väliotsikot tekevät lukijakokemuksesta miellyttävämmän. Jos sinulla on enemmän osaamista, voit tehdä jonkin internetin suunnittelutyökalun avulla CV:stäsi ja hakemuskirjeestäsi ulkoasultaan ja värimaailmaltaan yhtenevät. Tällä tavalla erotut varmemmin eduksesi.

Työpaikat arvostavat hyviä työhakemuksia

Hakemuskirjeeseen kannattaa panostaa. Tee siis taustatutkimusta yrityksestä, johon olet hakemassa, ja tuo tietosi esille työhakemuksessa. Voit esimerkiksi hakea yhtymäkohtia itsesi ja yrityksen verkkosivuillaan esittelemien arvojen väliltä ja mainita niistä hakemuksessa.

Kerro työhakemuksessa kuka olet ja miksi haet työpaikkaa – myös tämä on oivallinen kohta tuoda esiin tekemäsi taustatyö yrityksestä. Kirjoita hakemukseen myös, mitä annettavaa sinulla on työpaikalle ja miksi sopisit siihen.

Pidä huoli, että hakemuksessasi kertomasi asiat vastaavat sitä, mitä työpaikkakuvauksessa haetaan. Jos työpaikkakuvauksessa haetaan loistavaa asiakaspalvelijaa, ei kannata keskittyä liialti hehkuttamaan, miten hyvä ravintolakokki olet. Taitava hakija osaa kuitenkin luoda näidenkin välille yhteyden: ”Olen aina pitänyt arvossa loistavaa ja laadukasta asiakaskokemusta. Tämä on toiminut ohjenuorana ja lähtökohtana kaikelle, mitä olen kokin urallani tehnyt, sillä keittiössä asiakas on tärkein. Tämän vuoksi haluaisin nyt päästä palvelemaan asiakkaita uusilla tavoilla.”

Ajattele työhakemusta ikään kuin ympyränä, joka sulkeutuu: noudata lopetuksessa samaa tyyliä kuin aloituksessa. Lopetus kannattaa olla tiivis ja ytimekäs ja siinä on hyvä pyrkiä summaamaan ydinviestisi yhteen. Esimerkiksi: ”Minulla on osaamista, odotuksia ja osaava ote työskentelylle. Näiden seikkojen vuoksi olisin osuva valinta ravintolanne kokiksi.”

Aloita työhakemuksen kirjoittaminen hyvissä ajoin. Kun olet saanut siitä ensimmäisen version kirjoitettua, tallenna tiedosto ja unohda se ainakin päiväksi. Kun seuraavaksi palaat hakemuksen ääreen, lue se tarkkaan – myös ääneen lukeminen on hyvä keino – ja korjaa siitä mahdolliset kirjoitusvirheet, vaikeaselkoisuudet ja kömpelöt ilmaisut.

Pyydä tämän jälkeen perheenjäseniä, ystäviä tai ketä tahansa läheistäsi lukemaan teksti ja antamaan siitä palautetta. Parhaat hakemukset syntyvätkin usein ajan kanssa ja pienellä konsultaatiolla.

Näillä vinkeillä olet työnhakumarkkinoiden kruunaamaton kuningas ja tuloksellinen työnhakija!

Ota ainakin nämä asiat huomioon suksikaupoilla

Hiihtäminen on nostanut viime vuosina profiiliaan tuntuvasti. Mutta millaiset sukset olisivat hyvät? Kelpaavatko vaarin vanhat metsäsukset tai lapsuuden Peltoset? Pitääkö suunnata saman tien kauppaan ja ostaa itselleen kisakireät kisasukset, vai kelpaavatko tavalliset markettisukset? Tässä artikkelissa kerromme suksien salat!

Haluatko pertsailla vai luistella menemään?

Ensiksi on tehtävä valinta siitä, mitä tyyliä aikoo hiihtää, sillä hiihtotyyli määrittää minkälaiset sukset tulee hankkia. Jos aikoo hiihtää perinteisellä tyylillä, tarvitsee sukset, joissa on pitoalue, minkä lisäksi sukset ovat hieman pidemmät. Jos sen sijaan luisteluhiihto on enemmän sydäntä lähellä, on luistelusuksissa erona taas se, että ne ovat hieman lyhyemmät ja niissä ei ole pitoaluetta – luistelussa tarvitaan näet pelkkää luistoa!

Suksen valintaan vaikuttaa pitkälti hiihtotyylin ohella hiihtäjän taso, pituus ja paino. Näiden seikkojen perusteella valitaan suksen jäykkyys. Pertsasukset ovat yleensä käyttäjäänsä noin 15-20 senttiä pidemmät siinä missä luistelusukset ovat 5-15 senttiä käyttäjäänsä pidemmät. Seuraavaksi syvennytään kuitenkin hieman eri suksityyppeihin.

Skiniä, nanoa vai zeroa?

Suksityyppejä on lukuisia. Perinteisessä hiihdossa on valittavana monenlaisia eri suksia. Voideltavat sukset ovat sellaiset, joissa nimensä mukaisesti voitelu on olennaisessa osassa. Pitoa tuodaan suksen pohjaan pitoalueelle joko pitovoiteella tai pitoteipillä ja sitä vastoin luistovoidetta laitetaan muualle suksen pohjaan.

Pitopohjasukset ovat tietyllä tavalla voitelusuksia huolettomammat, sillä niiden pitoaluetta ei tarvitse voidella. Pitopohjasuksia on olemassa lisäksi eri tyyppejä; nanogrip- ja skin-suksia. Nanogripeissä pohja on koko matkalta pinnoitettu ja skinisuksisissa pitoalueella on pitokarva, jonka toiminta perustuu kitkaan. Pitokarvassa on tärkeää se, että pitää huolen siitä, että karva kuivuu ja pysyy puhtaana.

Zero-sukset ovat puolestaan pääasiassa aktiivi- ja kilpakäyttäjille tarkoitettu suksityyppi, jonka pohjassa on polttokarhennus. Aloittelijalle kuitenkin on parasta kenties pitäytyä pitokarvasuksissa, sillä ne ovat suhteellisen huoltovapaat.

Jäykät vai löysät lankut?

Aloittelijan kannattaa valita itselleen löysemmät sukset. Jos taitoa sen sijaan on karttunut enemmän, on suksien syytä olla hieman jäykemmät. Sukset eivät aloittelijallakaan saa olla kuitenkaan liian löysät, sillä tuolloin ne voivat lipsua ylämäessä ja viedä tyystin pois hiihtämisen ilon. Jäykkyys tarkistetaan yleensä paperitestin avulla: jos suksen alle laitetaan paperi ja se liikkuu vapaasti, on suksen jäykkyys kohdillaan.

Sukset jalkaan ja ladulle

Suksia ostaessa tulee niihin myös hankkia siteet, sillä usein siteet myydään erikseen. Jos sukset myydään pakettina, kuuluu hintaan silloin siteet, mutta ne täytyy toki vielä erikseen kiinnittää suksiin. Sidetyyppi määrittää myös sen, millaiset monot voi ostaa. Monoja on olemassa erilaisia, mutta tavallisimmat ovat NNN- ja SNS-siteisiin menevät monot. Tässä kannattaa olla tarkkana, sillä NNN-monot eivät mene SNS-siteisiin ja toisin päin. Jos sidetyypin saa itse päättää, voi olla fiksua ottaa NNN-siteet, sillä SNS on hieman jo poistumassa oleva sidetyyppi, minkä vuoksi SNS-monoja voi olla vaikeampi löytää, ainakaan uutena.

Suksien hankkiminen käytettynä on aivan kelpo ratkaisu, mutta tuolloin oikean jäykkyyden sekä suksien pitoalueen oikean kohdentamisen varmistaminen voi olla haastavaa. Mitä tulee alussa mainittuihin vaarin metsäsuksiin tai lapsuuden Peltosiin, on ensiksi mainituilla varmasti ainakin tunnearvoa, mutta hiihtolenkeillä ei kumpiakaan oikein voi käyttää, jos tahtoo että hiihtäminen on mukavaa. Jos suksille on käyttöä, ne kannattaa suosiolla ostaa uutena osaavasta urheiluliikkeestä, niin välttyy vikahankinnoilta ja varmistaa mukavan hiihtokokemuksen itselleen.

Suksien valinta saattaa äkkiseltään vaikuttaa haastavalta tehtävältä, jonka setvimiseen tarvitsee vähintään Suomen hiihtomaajoukkueen apua. Asia ei kuitenkaan ole näin, sillä urheilukaupoissa on osaavia myyjiä juuri sitä varten, että he auttavat suksien valinnassa. Itse asiassa useimmiten sukset käyvät läpi pienen asennuksen, ennen kuin niitä voi edes ottaa mukaansa, joten myyjän avulta on suhteellisen vaikea edes välttyä.

Nollakakkonen osaa onneksi myös auttaa suksien valinnassa tai ainakin ohjata asiantuntevan suksiliikkeen pakeille. Apua suksien valintaan on siis saatavilla, joten ei muuta kuin suitsait sivakoimaan!