Kuukausi: marraskuu 2021

Emma Toivonen teki viestinnän harjoittelun tutussa työpaikassaan Nollakakkosessa

Emma Toivonen tuli Nollakakkoselle kolme vuotta sitten työskentelemään asiakaspalvelijana opintojen ohessa. Luentojen jälkeen oli helppoa tulla yliopiston lähellä sijaitsevalle toimistolle tekemään ilta- ja viikonloppuvuoroja. ”Meillä Nollakakkosessa on paljon muitakin opiskelijoita ja nuoria töissä ja meistä tuli nopeasti hyviä ystäviä. Töissä on usein hervottoman hauskaa muiden saman henkisten ihmisten kanssa. Monihan haaveilee, että saisi olla samassa työpaikassa ystäviensä kanssa ja täällä se on mahdollista”, Emma kertoo.

Opintojen edetessä ajankohtaiseksi tuli harjoittelupaikan hankkiminen. Parhaimmista harjoittelupaikoista on usein kova kilpailu, sillä ne toimivat porttina työelämään ja ovat oleellisia verkostoitumisessa. Emma oli kiinnostunut viestintäalasta, ja keskusteli kerran iltavuorossa työkaverin kanssa asiasta ja haasteista saada harjoittelupaikka. Työkaveri sanoi heti: ”No miksi et ole jo hakenut Nollakakkoselle harkkaan, tätä parempaa paikkaa tuskin löydät!”.

Jonkin aikaa asiaa pohdittuaan Emma tiedusteli esimieheltään mahdollisuutta päästä suorittamaan harjoittelu Nollakakkoselle: ”Olin aika varma, että tuskin se onnistuu, että yritys ei välttämättä taivu tällaiseen tai homma kaatuu johonkin sopimuspykälään tai muuhun. Vastaus oli kuitenkin myöntävä suunnilleen välittömästi, ja olin ihmeissäni, miten helposti se kävi”.

Kun käytännön asiat saatiin järjestymään, Emma aloitti harjoittelijana Nollakakkosessa lokakuussa 2021. Harjoittelun sisältö oli Emman mukaan monipuolinen ja opettavainen. Tehtäviin sisältyi niin sosiaalisen median sisällöntuotantoa sekä suunnittelua, erilaisten artikkeleiden, tiedotteiden ja muiden myynnillisten tekstien kirjoittamista sekä sisäisen viestinnän parissa työskentelyä. Tutuiksi tulivat myös mainos- sekä markkinointi-ideointeihin osallistuminen ja verkkosivujen sisällön uudistaminen.

Harjoittelun lähetessä loppuaan Emman olo alkoi olla haikea, sillä aika oli kulunut todella nopeasti. Oli siis iloinen yllätys, kun Nollakakkosen viestinnän asiantuntija Terhi Mahlamäki ehdotti, että harjoittelun päättymisen jälkeen Emma voisi jatkaa työskentelyä viestinnän parissa osa-aikaisesti.”Se tuntui hienolta, sillä olin jo ehtinyt pohtia sitä, että harjoittelun loputtua minun pitää alkaa etsiä oman alan töitä jostain muualta. Meillä on niin mahtava työporukka, että lähteminen tässä vaiheessa olisi tuntunut kurjalta”. Osa-aikainen työ oli ideaali ratkaisu Emmalle, koska hän voi samalla keskittyä pro gradu -työnsä viimeistelyyn.

Nollakakkonen on läsnä monessa elämänvaiheessa

Emma kertoo saaneensa Nollakakkosesta paljon: lisätienestejä opintojen ohelle, ystäviä, mukavan työympäristön, arvokasta työkokemusta ja viimeisenä tietysti harjoittelupaikan ja omaa koulutusta vastaavaa työtä: ”En olisi arvannut odottaa tällaista, kun saavuin tänne ensimmäisen kerran tekemään asiakaspalvelua!”

Emman mielestä Nollakakkosessa on erityisen hienoa matalahierarkkisuus ja se, että kaikki ovat titteleistä huolimatta kivoja tyyppejä ja työkavereita, joilta voi tarvittaessa kysyä apua. Lisäksi kantavana voimana hän mainitsee yrityksen ketteryyden ja joustavuuden henkilöstöasioissa. ”Tukea ja apua saa aina, ja on mahtavaa, että täällä pääsee etenemään urallaan ja elämässään.”

Nollakakkosessa on tavallista, että asiakaspalvelijoina aloittavat korkeakouluopiskelijat suorittavat toisinaan harjoittelun yrityksessä ja löytävät koulutustaan vastaavan työpaikan talon sisältä. ”Täällä vallitsee sellainen aika ainutlaatuinen can do -asenne. Eli että kaikki on mahdollista, tilanteet on luotu ratkaistaviksi ja asiat laitetaan tapahtumaan. Jokainen, joka haluaa, pääsee täällä kyllä varmasti etenemään.”

Se on Emman mielestä nykyajan maailmassa poikkeuksellista. ”Tuntuu, että usein koulutus ja työkokemus sanelevat sen, miten tulee pärjäämään. Nollakakkosessa riittää, että on ja reipas ja oikeanlainen asenne ja uskallusta pyytää apua, kun sitä tarvitsee. Sillä pärjää hienosti.”

Näin Nollakakkosessa autetaan suomalaisia pikkujouluaikaan

Pikkujoulukausi alkaa käydä kuumana, jolloin alkavat taas Nollakakkosen puhelinlinjatkin lämmetä. Langoilla pääsee seuraamaan jos jonkinlaista käynnissä olevaan sesonkiin liittyvää tilannetta, joihin asiakaspalvelijat etsivät välillä luoviakin ratkaisuja.

PikkujoulupakettiAukioloajat, tuotetiedustelut ja pöytävaraukset käden käänteessä

Yksi tavallisimmista kysymyksistä näin pikkujoulujen aikaan koskee ravintoloita: mihin aikaan avaa ovensa Äänekosken Bar Hurmos? Entä milloin Levin Kekäle Bar & Kitchen -ravintolan keittiö sulkeutuu? Mitä kautta sinne saa parhaiten tehtyä pöytävarauksen? Näihin ja moneen muuhun kysymykseen on Nollakakkosella totuttu vastaamaan.

Joskus on käynyt ilmi jopa kesken taksimatkan, että määränpäänä oleva kuppila onkin sulkenut ovensa jo vuosi sitten. Tämän vuoksi onkin hyvä varmistaa meiltä, mihin ravintolaan kannattaa suunnata pikkujouluna. Ja mitä tulee pöytävarauksen tekemiseen, ei se ole koskaan ollut helpompaa – Nollakakkonen on tottunut buukkaamaan juhlaseurueille pöytiä monien pikkujoulujen ajan.

Asia, joka mietityttää suomalaisia vuodesta ja juhlasta toiseen ovat Alkon aukioloajat. Joskus pikkujouluvirvokkeet on hankittu hyvissä ajoin ja viinikaappi on täynnä Moscatoa jo syyskuussa. On sitä kuitenkin joskus niinkin käynyt, että asiakkaalle on kiireellä alettu selvittämään paikallisen Alkon aukioloaikoja, jonkin tuotteen myymäläsaatavuutta ja lopuksi tilattu vielä kiireen vilkkaa taksi juhlajuomahankintoja tekemään. Onneksi Nollakakkosella ollaan kartalla myös erikoisalojen liikkeiden aukioloista niin arkena kuin juhlana.

Hakusessa puoliso, kengät tai paketti?

Ajoittain Nollakakkosella kaivetaan suurennuslasit esille ja ryhdytään etsivän töihin. Milloin hukassa on pikkujouluriennoissa tavattu mielitietty, milloin pankkikortti tai lompakko ja onpahan joskus metsästetty yhdessä asiakkaan kadonneita pikkujoulukenkiäkin. Kaikki etsinnän kohteet pyritään aina parhaan mukaan löytämään tai keksimään tilanteelle jokin vaihtoehtoinen ratkaisu. Pikkujoulukenkien suhteen ratkaisu esimerkiksi oli se, että asiakkaan puolesta laitettiin kysely paikalliselle taksiyhtiölle, joskos joku kuljettajista olisi sattunut törmäämään takapenkillään ajelehtiviin kiiltäviin punanahkaisiin kenkiin. Tämän jälkeen etsittiin vielä varmuuden vuoksi uudet vastaavat kengät paikallisesta kenkäliikkeestä.

Taannoin kävi myös niin, että pikkujoulujen keskeltä soittanut miesasiakas kertoi etsivänsä vaimoa. Puhelussa kävi kuitenkin ilmi, että vaimo mieheltä jo löytyi – nyt oli hakusessa vain puhelinnumero, joka ei ollut uuteen puhelimeen tallennettu. Loppujen lopuksi asiakas sai puhelinnumeron, löysi vaimonsa ja pääsi jatkamaan juhlia.

Huvittavia kommelluksia ja kanssakäymisiä tapahtuu meillä päivittäin ja eräs toinenkin hauska sattumus oli juuri pikkujoulujen aikaan, kun asiakkaalla oli hakusessa pikkujoululahja, jolla oli tarkat kriteerit. Tarkoitus oli nimittäin löytää pikkujoulupaketti, joka alkaisi b-kirjaimella. Tarina ei kerro, mihin ratkaisuun asiakas lopulta päätyi pakettihankintansa kanssa, mutta kenties hän sai kuin saikin pakettiin vaikkapa banaanin, bemarin tai basson. Yhtä kaikki voitaneen sanoa, että Nollakakkosella on totuttu avustamaan suomalaisia monenlaisissa pulmissa ja hankinnoissa.

Apurina juhlissa

Nollakakkonen on kiinteästi läsnä suomalaisten pikkujoulujen valmistelussa ja vietossa. Jotkut aloittavat pikkujoulutouhut jo syyskuussa kartoittamalla juhlatilojen ja -saunojen vuokrausmahdollisuuksia sekä etsimällä osoitteita postikortteihin. Myös pitopalveluja on totuttu Nollakakkosella metsästämään aina pikkujoulujuhlien alla. Toiset taas soittavat vasta juhlapäivänä tiedustellakseen erilaisia illanviettovaihtoehtoja.

Etenkin näin poikkeusaikojen myötä arvostamme entistäkin enemmän sitä, että saamme osallistua ihmisten juhlajärjestelyihin; on hienoa päästä mahdollistamaan niin monen juhlijan mukava ja sujuva illanvietto. Näin saamme omalta osaltamme luoda asiakkaillemme pikkujoulun taikaa sekä iloa heidän iltoihinsa.