Nollakakkosessa kisailtiin ja jaettiin palkintoja asiakaspalveluviikolla

Viime viikolla Nollakakkosessa vietettiin asiakaspalveluviikkoa. Tämä asiakaspalvelun tärkeydestä muistuttava teemaviikko on saanut alkunsa Yhdysvalloista, josta se on sittemmin levinnyt myös muihin maihin. Asiakaspalveluviikon idea on korostaa asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen merkityksellisyyttä sekä kiittää asiakaspalvelijoita tekemästään työstä. Nollakakkosessa asiakaspalvelu onkin kaiken tekemisen keskiössä, joten tätä teemaviikkoa vietettiin ilolla henkilöstön keskuudessa ja juhlaviikkoon sisältyi paljolti monipuolista ohjelmaa, kuten esimerkiksi positiivisin työkaveri -äänestys, jonka voittaja palkittiin lahjakortilla.

Positiivisia ja mahtavia työkavereita meillä on aika runsaasti, minkä vuoksi asiakaspalvelijoita ilahdutettiin myös muilla tavoilla; erilaiset kilpailut, teematunnit sekä palkitsemiset rytmittivät viikkoa ja päivittäiseen ohjelmaan kuului lahjakorttien sekä muiden palkintojen arpomista.  Pitkin viikkoa asiakaspalvelijoille jaeltiin ylimääräisiä taukoja, joiden aikana pääsi vaikka hierontatuoliin pienelle rentoutumishetkelle tai vaihtamaan kuulumisia työkaverien kanssa. Lisäksi keskiviikkona posti toi mukanaan iloisen yllätyksen, kun jokaisen kotiin saapui pieni herkkulähetys. Kaikki pääsivät siis osaksi juhlahumua ja saivat suunsa makeaksi niin kotona kuin etänäkin.

Asiakaspalveluviikon aikana ei asiakkaitakaan jätetty osattomiksi. Asiakaspalvelijat saivatkin pitkin viikkoa oman harkinnan mukaan lahjoittaa asiakkaille palvelumaksuttomia puheluita. Palvelumaksuttomat puhelut ovat nimensä mukaisesti palvelumaksuttomia, jolloin asiakas maksaa puhelusta ainoastaan operaattorin veloittaman summan. Moni asiakas yllättyikin iloisesti tämän johdosta. Tilanteista, joissa palvelumaksuttomia puheluita annettiin, tuli lukuisia esimerkkejä, kuten esimerkiksi seuraava: ”Asiakas halusi varata pöydän kahvilaan, jossa he olivat tavanneet miehensä kanssa yli 30 vuotta sitten. Lahjaksi he saivat vielä palvelumaksuttoman puhelun.”

Viikon aikana on päästy ihailemaan myös huimia NPS-lukuja, jotka ovat konkreettinen todiste asiakaspalvelijoiden laadukkaasta työn jäljestä. Kaikkien 020202-puheluiden NPS-luku on 80, mikä on uskomattoman hieno tulos ja kertoo siitä, miten hyvää työtä Nollakakkosessa tehdään. Oman lisänsä tähän toivat hienot asiakaspalautteet, joita nollakakkoslaiset pitkin viikkoa saivat lukea, kuten esimerkiksi seuraava palaute: ”Palvelu oli erittäin ystävällistä ja hyvää. Yli 80-vuotias vanhus sai hyvän ja tarkan tiedon, kuinka menetellä.” Palautteiden positiivisen sävyn perusteella on helppoa sanoa, että asiakaspalvelijat ovat asiakaspalveluviikon palkintonsa ansainneet.

Asiakaspalveluviikon juhlahumu huipentui viikonloppuun, jolloin myös oli luvassa erityistä ohjelmaa pienen asiakaspalvelutilanteisiin liittyvän leikkimielisen kisan muodossa. Näin haluttiin varmistaa, että myös viikonlopputyöntekijöillä on mahdollisuus päästä osaksi juhlaviikon hauskuuksia. Viikon tavoitteena olikin muistuttaa asiakaspalvelijoille heidän tekemänsä työnsä tärkeydestä. Samalla saimme taas muistutuksen siitäkin, miten mahtavia tyyppejä Nollakakkosessa on töissä! 😊

Takaisin