Kuukausi: lokakuu 2021

Syysmyrskyt, talvimyräkät ja sähkökatkot – älä anna sään yllättää!

Syksy on taas rantautunut Suomeen ja ruskan ohella kuvioihin ovat tulleet myös sateet ja kovat tuulet, eli sanalla sanoen syysmyrskyt. Myöhemmin näyttämölle astuvat vielä talviset myräkät ja runsas lumentulo. Suomi ei tavallisesti ole hirmumyrskyjen aluetta, mutta myrskyjen aiheuttamia tuhoja on täälläkin totuttu näkemään. Sähkökatkot, tuhoutunut omaisuus sekä liikenne- ja vesivahingot ovat ajoittain suomalaisten päänvaivana, kun tavallista rajumpi myrsky iskee maahamme. Onneksi myrskyn silmässä ei tarvitse kyyhöttää suojatta, vaan koiranilmoista voi luovia läpi varautumalla niihin asianmukaisesti.

Sähkökatkosta selviää kotivaralla

Sähkökatkot ovat yksi kouriintuntuvimmista myrskyjen tekosista ja niiden varalle kannattaa varata erilaisia tykötarpeita tehdäkseen ilman sähköä ja lamppuja oleilun mahdollisimman valoisaksi. Kotiin kannattaakin hankkia hätävaraksi taskulamppu tai otsalamppu, paristoja, puhelimen varavirtalähde sekä paristokäyttöinen radio, josta on fiksua laittaa päälle paikallinen kanava. Sähkökatkon myötä on mahdollista, että vedentulo hanasta loppuu, joten mahdollisuuksien mukaan vettä on hyvä hankkia säilöön hieman ennen myrskyä.

Kotona olisi hyvä olla myös ruokaa, joka ei vaadi jääkaappisäilytystä ja tietysti valaistuksen ja tunnelman parantamiseksi suklaata, kynttilöitä, villasukat ja ajan ratoksi kirjoja tai lautapelejä. Näiden ohella retkikeitin saattaa olla hyvä lisä ja yllättää käyttökelpoisuudellaan. Lisäksi jos oikein innostuu varautumaan sähkökatkoa varten, voi kotiinsa hankkia varavirtalähteeksi aggregaatin, jolla saa virtaa laitteisiin. Kaikkia laitteita ei välttämättä aggregaatilla kuitenkaan pysty pitämään päällä, minkä vuoksi kodinkoneet, televisio ja muut laitteet on syytä irrottaa pistorasiasta. Tällä tavoin estetään laitteiden vioittuminen, kun sähköt taas palaavat.

Ennakoiminen on kultaa

Kuten todettu, parhaiten myrskystä selviää ennakoimalla. Tämän vuoksi kannattaakin tarkastaa kotinsa palovaroittimen kunto sekä kaataa pihapiiristä huonokuntoiset puut ja karsia puista niiden huonokuntoiset oksat. Auto on hyvä tankata täyteen ja pysäköidä se siten, ettei se ole puun alla. Pihapiiristä kannattaa kerätä kaikki irtain pois siten, etteivät esimerkiksi puutarhakalusteet lentele tuulen mukana. Ovet ja ikkunat tulee myös sulkea ja kerrostaloasujien kannattaa muistaa sulkea myös parvekkeen lasit. Jos luvassa on voimakas lumimyrsky, tulee lumilapio ja -kola varata lähistölle, jotta pääsee tarvittaessa luomaan lumet.

Etenkin omakotitaloasujien tulisi tarkastaa, että kodin ukkosenjohdatin on kunnossa. Viemäritkin kannattaa pitää kunnossa vesivahingon varalta. Jos haluaa turvata selustansa mahdollisimman hyvin, voi myös hankkia itselleen vakuutuksen, joka korvaa mahdolliset myrskystä tai liikenneonnettomuudesta koituneet vahingot.

Ennakoitavien asioiden listasta ei sovi unohtaa asianmukaista vaatetusta. Myrskyä varten ei ole olemassa erityistä pukukoodia, mutta sähkökatkon sattuessa ja pitkittyessä voi kotona tulla viileää. Tämän vuoksi villasukat ja kynttilät eivät ole pelkkiä tunnelmanluojia. Muutakin lämmintä kannattaa varata käden ulottuville; villapaita ei siis ole vain syksyn ja talven trendivaate, vaan oiva valinta, kun haluaa pysyä lämpimänä. Jos myrskyn aikana pitää mennä ulos, kannattaa sateenvarjo jättää kotiin ja pukeutua sadevaatteisiin ja vetää jalkaan kalossit. Lumimyräkkään on sitä vastoin pukeuduttava kunnollisiin toppavaatteisiin.

Apua nälkään ja tiedonjanoon

Myrskyn iskiessä yksi parhaimmista apureista on maltti. Tilanteeseen kannattaa suhtautua rauhallisesti ja odottaa kärsivällisesti ilman tyyntymistä. Vaurioiden korjaamisen suhteen tulee myös olla maltillinen, sillä yleensä korjaustyöt aloitetaan vasta, kun sää sen sallii. Tämän vuoksi kotivarasta on siis perusteltua huolehtia tai nälän iskiessä soittaa Nollakakkoseen, ja kysäistä lähipizzerioiden yhteystiedot.

Vaikka maltti on valttia, voi odottavan aika käydä pitkäksi, jos joutuu olemaan epätietoisuudessa. Arvio sähkökatkon pituudesta sekä korjaustöiden etenemisestä onkin mukava saada tietoonsa. Mahdollisesti myös vaurioista ilmoittaminen voi tulla ajankohtaiseksi, jos sattuu havaitsemaan esimerkiksi sähkölinjan päälle kaatuneen puun. Tällöin ei välttämättä ole tuoreimmassa muistissa, miten tulee toimia ja mihin pitää soittaa – tai mikä oma sähköyhtiö edes on. Nollakakkosesta saakin suoraan esimerkiksi oman alueensa häiriötiedotteen, jolloin ei enää tarvitse soittaa sähköyhtiölle. Tavallisesti sähkökatkoksen aikaan sähköyhtiön puhelinlinjat voivatkin olla kuormittuneet kymmenien, satojen tai jopa tuhansien ihmisten soittaessa sinne samanaikaisesti. Nollakakkosesta saa myös oikean yhteystiedon vikailmoituksen tekemiseen: sähköyhtiöillä on tavallisesti eri numerot esimerkiksi sähkönjakelun ongelmiin tai sähkölinjan päälle kaatuneisiin puihin liittyen.

Apu ei kuitenkaan koskaan ole kaukana, sillä Nollakakkosessa vastataan puhelimeen ja autetaan suomalaisia säässä kuin säässä.

Lähde: Koillis-Satakunnan Sähkö

Nina on ollut Nollakakkosessa 20 vuotta

Nina on saavuttanut työurallaan kunnioitettavan virstanpylvään, kun hänellä tuli 20 vuotta täyteen Nollakakkosessa. Työvuosiin on mahtunut paljon muutosta ja kehitystä.

Nina aloitti työskentelyn Nollakakkosessa vuonna 2001, ja ensimmäisen vuoden jälkeen hän ajatteli, ettei enää jatkaisi pidempään työssään. Ninan silloinen esimies kuitenkin ehdotti, että Nina hakisi paikkaa tiiminvetäjänä. ”Ajattelin, etten tule valituksi, sillä hakijoita oli paljon. Sitten kuitenkin sain homman ja teinkin sitä päivälleen 10 vuotta”, Nina kertoo. Tämän jälkeen oli taas muutoksen aika, kun Nina halusi palata takaisin asiakaspalvelijaksi.

Yrityksen kehitys on Ninan mukaan ollut huimaa. Esimerkiksi asiakaspalvelussa on tapahtunut muutos sitten syyskuun 2001. Ennen siinä korostettiin tehokkuutta ja nopeutta; kaikenlainen juttelu asiakkaiden kanssa tuli karsia pois ja keskittyä siihen, että numero annettiin nopeasti. Yhdistäminen oli ainoa asia, jota asiakkaan puolesta tehtiin. Sittemmin kehitystä on tapahtunut ja kulttuuri on muuttunut vapaammaksi. Vastuu omasta tekemisestä on nykyisin työntekijällä itsellään ja asiakaskohtaamisiin ja asiakaspalveluun panostetaan täysillä.

Muutosta on tapahtunut asiakkaidenkin taholla. Siinä missä ennen asiakkaat soittivat saadakseen puhelinnumeron tai osoitteen, ovat syyt soittamiselle moninaistuneet, sillä ajan saatossa on tekemiseen saatu mukaan Internet sekä esimerkiksi kartta reittiohjeistusta varten. ”Nykyään meille soittaa ihan kaikenlaiset ihmiset ihan millaisissa tilanteissa tahansa”. Ninan mukaan ihmiset tietävät, että huolimatta päivästä tai vuorokaudenajasta, on aina olemassa paikka, josta voi kysyä mitä vain.

Työvuosiin on mahtunut myös haasteita. Nina näkee oman suurimman kehityskohteensa olleen luottaminen omaan tekemiseensä. ”Itseluottamus on ollut monta kertaa kehityksen kohde”, hän sanoo. Ajan kuluessa hän on kehittynyt tässä ja kertoo saaneensa lisää uskoa ja varmuutta omaan toimintaansa. Vahvuudekseen hän nimeääkin muutoskykyisyyden. Enää hän ei puhelun jälkeen jää miettimään, tekikö oikein, vaan luottaa tehneensä kaikkensa asiakkaan auttamiseksi.

Parasta Nollakakkosessa Ninan mielestä on hyvä työyhteisö sekä työkaverit. Työnantajana Nollakakkonen on Ninan mukaan ollut paras, mitä hänellä on ollut: ”Ainahan työelämässä on haasteita, mutta kokonaisuutena tämä on ollut parhain. Meillä on hyvät edut töissä ja työnantaja on luotettava”. Erilaiset palkinnot ja huvi- ja hyvinvointitapahtumat saavat Ninalta myös kiitosta: ”Kun kerron tutuille, mitä olemme taas saaneet töistä ja mitä kaikkea meillä on, niin saan aina ihailua ja ihmettelyä osakseni”.

Työn palkitsevia puolia on runsaasti. Asiakaspalvelussa Nina nauttii sen monipuolisuudesta; asiakkaita saa auttaa monenlaisissa tilanteissa ja erityisesti hetket, joissa asiakkaan pääsee yllättämään palvelun laajuudella, ovat mieleenpainuvia. Tilanteet, joissa asiakas sanoo ”Ai teettekö te tällaistakin?” ovat erityisen palkitsevia. Etenkin vanhojen ihmisten auttaminen on lähellä Ninan sydäntä. ”Kun pääsee auttamaan avun tarpeessa olevaa vanhusta, jolla ei välttämättä ole ketään läheistä, niin se on kaikkein parasta”, hän kertoo.

Nina on hyvä ja tunnollinen työntekijä sekä työkavereiden keskuudessa lämmin ja pidetty persoona. Nollakakkosessa ollaankin tyytyväisiä siihen, että Nina on viihtynyt talossa niin pitkään, ja odotetaan innolla tulevia vuosia Ninan kanssa!

Syyslomalla kylpylään

Syksy tuo tullessaan, ei pelkästään maahan putoavia lehtiä ja vesisadetta, vaan myös syysloman. Joskus lomasuunnitelmat rakentuvat kuin itsestään, mutta toisinaan hakukoneen hakuhistoriasta löytyy ”mitä tehdä syyslomalla” -kysymyksen kaltaisia hakuja. Koska syksyllä ei ole järkevää laskea suunnitelmia täysin sään varaan, voi tämän haasteen kiertää esimerkiksi varaamalla itselleen tai perheelleen kylpyläloman. Kesäisten luonnonvesissä vietettyjen uimareissujen jälkeen onkin ihana päästä vaihteeksi syyslomalla kylpylään.

Kylpylät Suomessa

Suomessa on kymmeniä kylpylöitä ympäri maan. Osa on selvästi enemmän aikuiseen makuun ja osa taas lapsiperheiden suosiossa. Sen sijaan, että selvität, mistä löytyvät Suomen parhaat kylpylät, mieti omia toiveitasi. Onko loman tarkoituksena rauhoittuminen vai hauska yhdessäolo perheen kesken? Toivotko, että kylpylässä tai sen välittömässä läheisyydessä on erilaisia aktiviteetteja tai palveluita?

Ja se sijainti. Haluatko päästä kauas kotoa, vai riittääkö lähimatkailu? Kuljetko omalla autolla, vai täytyykö kylpylään päästä julkisilla kulkuneuvoilla? Tämä on syytä huomioida. Yhteystiedot kylpylöihin saat meiltä Nollakakkosesta.

Kylpylätarjonta Suomessa on monipuolista ja kannattaa tutustua kylpylöiden tarjoamiin palveluihin ja siihen millaisia ulkoilumahdollisuuksia kylpylän lähiympäristö tarjoaa. Aktiivisemmalle lomailijalle sopivat kuntosalit sekä muut liikuntamahdollisuudet. Rentoutumista ja lepoa hakeva saa varmasti tasapainoa erilaisista kauneushoidoista tai hieronnoista.

Kylpylään lasten kanssa

Syyslomakausi on tietenkin erityisesti perheiden lomasesonkia, kunhan vain perheen aikuiset saavat loma-ajan työt järjestymään. Nyt kun entistä useampi on etätöissä, on tämäkin helpompaa. Ja mikä sen mukavampaa kuin tehdä töitä aamuisen uinnin ja saunan jälkeen.

Kylpylää valitessa kannattaa lukaista läpi, onko kylpylässä esimerkiksi erillisiä lastenaltaita, vesiliukumäkiä ja muuta mukavaa. Lapsiperheille hyvinä vaihtoehtoina nostamme esimerkiksi Scandic Eden Nokian ja Ikaalisten kylpylän, Härmän kylpylän Ylihärmässä, Peurungan Laukaassa ja Holiday Club Caribian Turussa, jossa kylpylän lisäksi on myös taatusti lasten (ja aikuistenkin) mieleen oleva SuperPark.

Viimeiset vinkit ennen varaamista

  1. Varaa huone kylpylästä ajoissa. Kylpylöihinkin on tarjolla äkkilähtöjä, mutta jotta loma vastaa odotuksiasi, on hyvä varautua etukäteen.
  2. Tee varaus sinne, mikä sopii parhaiten toiveisiisi. Sen sijaan, että tekisit varauksen siihen kylpylään, jossa on ylihuomenna vielä tyhjiä huoneita tai jota on kehuttu Suomen parhaaksi, tee valinta oman lomasi ja lomaseurasi näkökulmasta.
  3. Muista, että kylpylään voi tehdä myös päiväretken. Joskus yhden päivän lippu allasosastolle voi olla juuri se, mitä kaipasit. Yhdistä se esimerkiksi kaupunkilomaan muun ohjelman oheen, tai vietä mukava päivä siinä kaikista lähimmässä kylpylässä ja tue paikallisia palveluita. Ruskaretken yhdistäminen rentouttavaan ja palauttavaan kylpylävierailuun kuulostaa myös enemmän kuin täydelliseltä lomasuunnitelmalta.

Oli kyseessä sitten yksi päivä tai kokonainen syysloma. Kylpylässä tulet varmasti viihtymään! Suosittelemme, että pakkaat uimapuvun lisäksi mukaasi hyvän kirjan, rennot vaatteet ja rutkasti iloista mieltä.

Nollakakkosessa kisailtiin ja jaettiin palkintoja asiakaspalveluviikolla

Viime viikolla Nollakakkosessa vietettiin asiakaspalveluviikkoa. Tämä asiakaspalvelun tärkeydestä muistuttava teemaviikko on saanut alkunsa Yhdysvalloista, josta se on sittemmin levinnyt myös muihin maihin. Asiakaspalveluviikon idea on korostaa asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen merkityksellisyyttä sekä kiittää asiakaspalvelijoita tekemästään työstä. Nollakakkosessa asiakaspalvelu onkin kaiken tekemisen keskiössä, joten tätä teemaviikkoa vietettiin ilolla henkilöstön keskuudessa ja juhlaviikkoon sisältyi paljolti monipuolista ohjelmaa, kuten esimerkiksi positiivisin työkaveri -äänestys, jonka voittaja palkittiin lahjakortilla.

Positiivisia ja mahtavia työkavereita meillä on aika runsaasti, minkä vuoksi asiakaspalvelijoita ilahdutettiin myös muilla tavoilla; erilaiset kilpailut, teematunnit sekä palkitsemiset rytmittivät viikkoa ja päivittäiseen ohjelmaan kuului lahjakorttien sekä muiden palkintojen arpomista.  Pitkin viikkoa asiakaspalvelijoille jaeltiin ylimääräisiä taukoja, joiden aikana pääsi vaikka hierontatuoliin pienelle rentoutumishetkelle tai vaihtamaan kuulumisia työkaverien kanssa. Lisäksi keskiviikkona posti toi mukanaan iloisen yllätyksen, kun jokaisen kotiin saapui pieni herkkulähetys. Kaikki pääsivät siis osaksi juhlahumua ja saivat suunsa makeaksi niin kotona kuin etänäkin.

Asiakaspalveluviikon aikana ei asiakkaitakaan jätetty osattomiksi. Asiakaspalvelijat saivatkin pitkin viikkoa oman harkinnan mukaan lahjoittaa asiakkaille palvelumaksuttomia puheluita. Palvelumaksuttomat puhelut ovat nimensä mukaisesti palvelumaksuttomia, jolloin asiakas maksaa puhelusta ainoastaan operaattorin veloittaman summan. Moni asiakas yllättyikin iloisesti tämän johdosta. Tilanteista, joissa palvelumaksuttomia puheluita annettiin, tuli lukuisia esimerkkejä, kuten esimerkiksi seuraava: ”Asiakas halusi varata pöydän kahvilaan, jossa he olivat tavanneet miehensä kanssa yli 30 vuotta sitten. Lahjaksi he saivat vielä palvelumaksuttoman puhelun.”

Viikon aikana on päästy ihailemaan myös huimia NPS-lukuja, jotka ovat konkreettinen todiste asiakaspalvelijoiden laadukkaasta työn jäljestä. Kaikkien 020202-puheluiden NPS-luku on 80, mikä on uskomattoman hieno tulos ja kertoo siitä, miten hyvää työtä Nollakakkosessa tehdään. Oman lisänsä tähän toivat hienot asiakaspalautteet, joita nollakakkoslaiset pitkin viikkoa saivat lukea, kuten esimerkiksi seuraava palaute: ”Palvelu oli erittäin ystävällistä ja hyvää. Yli 80-vuotias vanhus sai hyvän ja tarkan tiedon, kuinka menetellä.” Palautteiden positiivisen sävyn perusteella on helppoa sanoa, että asiakaspalvelijat ovat asiakaspalveluviikon palkintonsa ansainneet.

Asiakaspalveluviikon juhlahumu huipentui viikonloppuun, jolloin myös oli luvassa erityistä ohjelmaa pienen asiakaspalvelutilanteisiin liittyvän leikkimielisen kisan muodossa. Näin haluttiin varmistaa, että myös viikonlopputyöntekijöillä on mahdollisuus päästä osaksi juhlaviikon hauskuuksia. Viikon tavoitteena olikin muistuttaa asiakaspalvelijoille heidän tekemänsä työnsä tärkeydestä. Samalla saimme taas muistutuksen siitäkin, miten mahtavia tyyppejä Nollakakkosessa on töissä! 😊