Nollakakkonen on perinteisesti palvelu, johon asiakkaat soittavat erilaisissa yllättävissä arjen tilanteissa. Viime kuukaudet ovat olleet poikkeukselliset kaikille. Se on kuulunut myös Nollakakkoseen tulleissa puheluissa.
Yhteydenpito nykyisiin ja vanhoihin ystäviin on koettu tärkeäksi
Erityisesti viime viikkoina on korostunut halu jutella ja olla yhteydessä tuttaviin. Sukulaisten ja ystävien lisäksi asiakkaat ovat etsineet vanhoja koulukavereita, naapurintyttöjä ja nuoruuden ihastuksiaan. Eräs asiakas etsi yhteystietoja 30 vuoden takaiselle nuoruuden rakkaudelleen.
Asiakkaat ovat selkeästi olleet huolissaan toisistaan ja halunneet selvittää vanhoja asioita. Yksi asiakas olisi halunnut lähettää sähkösanoman, mutta se ei ole enää nykyaikana mahdollista. Myös idoleille on lähetetty Nollakakkosen kautta fanipostia.
Eräs rouva etsi Ateneumin maalauksessa kuvattua taiteilijan vaimoa, joka oli rouvan vanha ystävä. Ateneum oli poikkeusaikojen vuoksi suljettu, mutta asiakas jätti taidemuseoon soittopyynnön, jotta voisi myöhemmin palata asiaan.
Joskus numeroita etsiessä Nollakakkosen asiakaspalvelijat käyttävät erityisiä salapoliisin taitojaan. Yhdelle asiakkaalle löytyi toivottu yhteystieto tori.fi.n ilmoituksen kautta.
Toinen asiakas etsi vanhaa ystävää 50 vuoden takaa. Hän ei tiennyt ystävän nykyistä paikkakuntaa tai ammattia, mutta kaikkien kivien kääntämisen jälkeen asiakaspalvelija löysi oikean henkilön ja vuosikymmenten takaisten kuulumisten vaihtaminen sai alkaa.
Poikkeustilanne on herättänyt kysymyksiä
Uusi tilanne on lisännyt tarvetta olla yhteydessä Kelaan, Verohallintoon, TE-toimistoon ja ammattiliittoihin. Näiden yhteystietoja on kyselty Nollakakkosesta paljon.
Monella liikkeellä on ollut poikkeukselliset aukioloajat. Nollakakkosessa on autettu avoinna olevien kauppojen, apteekkien, ravintoloiden ja asiakaspalveluiden etsimisessä.
Pankit muuttivat toimintatapojaan siten, että asiat hoidetaan ajanvarauksen kautta. Nollakakkosessa onkin viime viikkojen aikana tehty asiakkaiden puolesta useita neuvotteluajanvarauksia ja jätetty soittopyyntöjä.
Myös terveysasiat ovat ymmärrettävästi olleet asiakkaille tärkeitä. Eräs asiakas etsi puhelussa verenpainemittaria. Hän oli todella ilahtunut ja yllättynyt, kun Nollakakkosen asiakaspalvelija tutki eri liikkeiden vastastotilanteita ja neuvoi, mistä asiakas voi verenpainemittarin käydä hakemassa.
Taksia on käytetty liikkumiseen viime aikoina, kun julkista liikennettä on haluttu välttää. Eräs asiakas oli menossa silmälääkäriin ja oli epäileväinen taksilla kulkemisen turvallisuudesta. Asiakaspalvelija etsi asiakkaalle taksiyhtiön, jonka kautta sai tilattua korona-suojallisen kyydin. Asiakas oli tästä erittäin kiitollinen.
Verkkokauppojen ja kotiinkuljetusten kulta-aikaa
Verkkokauppojen ja erilaisten kotiinkuljetuspalveluiden suosio on kasvanut kovasti. Se näkyy Nollakakkosessa siten, että erilaisia kotiinkuljetusmahdollisuuksia on kyselty paljon. Myös tuotetilauksia on tehty asiakkaan puolesta ja hukassa olleita toimituksia etsitty. Viime aikojen hittituotteet liittyvät Nollakakkosen havaintojen perusteella puutarhanhoitoon, sisustamiseen ja retkeilyyn.
Erikoisimmista kysymyksistä eräälle asiakaspalvelijalle on parhaiten jäänyt mieleen puhelu, jossa asiakas halusi ostaa koiran. Asiakaspalvelija etsi asiakkaalle hyviä kasvattajia asiakkaan haluamalle rodulle. Toivottavasti asiakas sai näiden neuvojen perusteella itselleen ihanan lemmikin!