Kuukausi: helmikuu 2020

Nollakakkonen yhdistää ystävät

Suomalainen ystävänpäivä on muuhun maailmaan verrattuna ainutlaatuinen, koska Suomessa juhlitaan nimenomaan ystävyyttä. Ystävänpäivää on vietetty Suomessa 1980-luvulta lähtien.

Ystävänpäivä on hyvä hetki muistaa sekä vanhoja että uusia ystäviä. Tarttuisitko sinäkin tänään puhelimeen ja kysyisit kaukana asuvalta ystävältäsi kuulumisia, vai lähettäisitkö viestin ystävälle vuosien takaa?

Nollakakkosesta etsitään kadonneiden ystävien yhteystietoja ympäri vuoden. Osoite voi löytyä esimerkiksi aiemman sukunimen, syntymäajan tai asuinpaikan perusteella. Puhelinnumero puolestaan saattaa löytyä kotipaikan lisäksi esimerkiksi työpaikan tai harrastuksen avulla.

Hukassa voi olla esimerkiksi vanha urheilukaveri, kuten eräällä asiakkaalla, joka etsi entistä keilakaveriaan Pohjois-Suomesta. Asiakaspalvelija löysi kaksi saman nimistä henkilöä. He päättivät yhdessä asiakkaan kanssa soittaa ja tiedustella, onko kyseessä oikea henkilö. Ensimmäinen numero osui oikeaan ja keilakaverit saatiin saatettua yhteen. Eräs asiakas kertoi löytäneensaä 30 vuoden takaisen ystävänsä Nollakakkosen avulla: ”Se oli iloinen jälleennäkeminen!”

Luokkakokous on yksi yleinen syy koota vanhat tutut jälleen yhteen. Tällöin puhelin on paras keino saada vanhoihin luokkakavereihin yhteys. Eräs vanha rouva etsi ystäväänsä Helsingistä ja kiitteli lopuksi: ”Ilman teitä vanhoihin ystäviin yhteydenpito jäisi kokonaan, koska puhelinluetteloita ei enää jaeta tai päivitetä, eikä minun ikäiseni ihmiset käytä aktiivisesti sosiaalista mediaa.”

Ystäviä saatetaan välillä etsiä myös kauempaa. Eräs asiakaspalvelija muistaa etsineensä asiakkaan ystävää, joka on työskennellyt ympäri maailmaa. Asiakas muisti ystävänsä viimeisimmäksi asuinpaikaksi Hollannin, mutta lopulta sitkeän etsinnän jälkeen ystävä löytyi Ruotsista. Asiakas oli todella iloinen vaivannäköstä ja siitä, että hän sai yhteyden ystäväänsä.

Toisessa tarinassa asiakaspalvelija kertoo etsineensä asiakkaan vanhaa koulukaveria, joka oli muuttanut vuosia sitten Thaimaahan. Pelkän nimen perusteella löytäminen oli vaikeaa. Hetken pohdinnan jälkeen asiakas muisti, että vanha koulukaveri työskenteli Thaimaassa sukelluksen parissa. Tämän tiedon perusteella ystävä löytyi. Palkintona oli liikuttunut asiakas, joka kiitteli vuolaasti.

Nollakakkosen Pojopörssi mahdollistaa työn ja muun elämän tasapainottamisen

Vuonna 2014 Nollakakkonen lanseerasi asiakaspalvelijoiden kannustinjärjestelmän: Pojopörssin. Pojopörssin perusajatuksena on palkita hyvistä suorituksista ja onnistumisista pisteillä eli pojoilla. Kerättyjä pojoja voi käyttää palkintokaupassa. Palkintokaupassa on tarjolla esimerkiksi lahjakortteja tai erilaisia mahdollisuuksia vaikuttaa omiin vuoroihin.

Käytännössä asiakaspalvelijat saavat pojoja kuukausittain sen perusteella, miten hyviin tuloksiin he ovat päässeet siinä kuussa. Sen lisäksi ryhmäpäälliköt palkitsevat pojoilla, kun haluavat huomioida jotain erityisiä onnistumisia.

Pojoilla voi ostaa haluamansa vuorot

Yksi suosituimmista tavoista käyttää Pojopörssiä on omiin vuoroihin vaikuttaminen. Mervi Teronen kertoo joka vuosi säästävänsä pojoja siihen, että hän saa tehdä mieleisensä pääsiäisvuorot ja jouluvuorot: ”Tykkään olla jouluna töissä, mutta haluan itse päättää, milloin olen. Olen ollut täällä 23 vuotta töissä, ja vain kerran on osunut jouluaattoon iltavuoro. Senkin sain silloin vaihdettua pois. Pääsiäisenä haluan olla töissä öisin.”

Pojopörssi tarjoaa myös vapaapäiviä. Malla Kanto käyttää kaikki pojonsa vapaapäiviin, sillä hän tykkää ostaa pitkiä vapaita ja matkustaa: ”Palkallisia vapaapäiviä ei ole kovin usein mahdollista ostaa, kun ne ovat niin kalliita, mutta minulle on tärkeintä, että pystyn lyhyellä varoajalla saamaan vapaapäivän.” Vapaapäivien ostaminen on tärkeää myös työntekijöille, jotka ovat kotoisin kauempaa. Tällöin he voivat viettää kotipuolessa pidennetyn viikonlopun.

Mira Rautvaara tekee omat vuoronsa aina, kun hänellä on riittävästi pojoja: ”Juuri nyt teen vuoroja, joissa olen kahtena viikonloppuna kaksi yötä töissä. Kun teen paljon yövuoroja, voin saada äkkiä sellaisen viikon, jolloin ei ole lainkaan arkivuoroja. Arkivapaat on ihania! Voin hypätä reissutöitä tekevän mieheni kyytiin tai nauttia yksin olemisesta kotona tai mökillä.”

Arkivapaiden lisäksi viikonlopputöihin painottaminen kasvattaa myös tilipussia. Pojojen arvo on lahjakorttien arvolla mitattuna vähän vajaan euron, mutta omia vuoroja tehdessä pyhäkorvausten ja vapaiden arvo on paljon suurempi.

Pojopörssi mahdollistaa vuorotyöläiselle säännöllisen harrastamisen. Pojoilla voi nimittäin ostaa harrastusvuoron, jolloin koko kaudelle saa sovittua vuorot, jotka loppuvat tiettynä päivänä viimeistään tiettyyn aikaan.

Lahjakorteilla juhlia tai lahjoja

Toinen suosittu tapa käyttää pojoja on vaihtaa ne lahjakortteihin: ”Ennen kesäjuhlia ostin Pojopörssistä 100 euron edestä lahjakortteja. Kutsuin työkavereita etkoille ja ostin lahjakorteilla sinne tarjottavat. Näin työkaveritkin pääsivät hyötymään pojoistani!” Mervi iloitsee.

Malla kertoo ostaneensa lahjakorteilla juoksukengät: ”En olisi muuten raaskinut ostaa niitä. Tuntui paljon helpommalta, kun piti laittaa vain parikymppiä omaa rahaa lahjakorttien päälle.”

Mira kiteyttää ajatuksensa Pojopörssistä: ”Pojot ovat ylimääräistä hyvää, joka tulee vielä palkan päälle.”