Kuukausi: joulukuu 2019

Joulunaikaan Nollakakkosessa etsitään toivelahjoja ja osoitteita

Nollakakkosessa on paljon osa-aikaisia työntekijöitä, joita nähdään vielä tavallista useammin joulukuussa, kun kiireapua tarvitaan.

Jenny Simpanen on yksi heistä. Hän on tullut meille töihin tammikuussa 2017. Parin vuoden aikana hän on ehtinyt tehdä kesäsijaisuuksia ja osa-aikaista työtä. Hän muutti Poriin Lahdesta kolmisen vuotta sitten. Tie meille löytyi StaffPointin kautta. Aluksi hän teki ravintola-alan töitä. Kun tuli halu tehdä jotain muuta, hänelle ehdotettiin 020202 Palvelua. Jennyllä on monenlaista osaamista. Hänellä on matkailualan koulutus ja hän on aiemmin tehnyt erilaisia ravintola-alan töitä sekä toiminut kehitysvammaistyössä ohjaajana ja projektipäällikkönä.

On monta asiaa, jotka Nollakakkosessa motivoivat Jennyä. Palkkaus on hyvä ja työssä on mahdollisuus kehittyä koko ajan. Erilaisten mittarien kautta pystyy itse seuraamaan omaa kehitystään. ”Meillä saa paljon erilaista valmennusta, mutta pallo kehittymisessä on kuitenkin itsellä. Teen myös chat-palvelua, mikä tuo paljon lisää oppia puhelinasiakaspalveluun. Chat ja 020202 Palvelu tukevat toisiaan ja vinkkejä pystyy hyödyntämään molemmin puolin.”

Vaihtuva työrytmi ja erilaiset työvuorot ovat Jennyn mielestä tosi kiva juttu, kun hän ei ole 8-16 -ihminen. Jennyllä on kolme lasta, hän opiskelee ja käy töissä. Kaiken tämän yhdistäminen on välillä haastavaa, mutta onneksi työvuoroihin pystyy paljon vaikuttamaan myös itse.

Nollakakkosen kannustinjärjestelmä nimeltä Pojopörssi mahdollistaa omien vuorojen järjestelyä ja vapaapäivien sijoittelua. ”Kun tarvittaessa joustaa itse, löytyy paljon joustoa myös työnantajan ja työkaverien taholta. Jaksamisessa auttaa myös hyvä työilmapiiri, huiput työkaverit ja kivat asiakkaat joiden erilaisiin tilanteisiin pääsee päivän mittaan uppoutumaan ja auttamaan erilaisissa ongelmissa”, Jenny iloitsee.

Joulunalusaika on vilkasta myös Nollakakkosessa. Meille on tärkeää, että joulukiireissä saamme näppäriä tekijöitä töihin. Jennyllä on takanaan kaksi joulunalusaikaa. Hän tietää, että silloin etsitään asiakkaille erityisen paljon osoitteita joulutervehdyksiin ja kauppoja, joista löytyy toivotut joululahjat.

Viime vuonna Jennyn puhelu palkittiin joulukuun parhaana puheluna. Siinä Jenny etsi aatonaattona asiakkaalle tietynlaisen valoilla varustetun joulukuusen. Asiakkaalle oli tulossa tytär perheineen pitkän matkan takaa joulunviettoon, ja kaikki muu oli jo valmiina. Jenny löysi liikkeen mistä kuusi saadaan hankittua. Asiakas kertoi Jennyn pelastaneen heidän joulunsa.

Jennyn pitäisi tänä vuonna pelastaa asiakkaiden lisäksi oman poikansa joulu: ”Kunpa vielä löytäisin joululahjaksi omalle pojalle keltaisen sateenkaaren näköisen herätyskellon, jossa on dinosauruksia. Koska isoveljellä on herätyskello, niin pikkuveli on esittänyt joulupukille haastavan toiveen.”

Tulevaisuus on vielä Jennylle hämärän peitossa. Hän pohtii, onko opiskeltu ala varmasti sellainen missä tulee viihtymään: ”On ala mikä tahansa, tämä työpaikka ja työ on hyvä opiskelujen rinnalla. Kun pääsee työhön kunnolla sisään, se sitouttaa ja sitä haluaa jatkaa. Koukuttava työ, kun huomaa oman kehittymisen!”