Juhannuksena asiakkaat saattoivat hukata kännykän tai lompakon lisäksi heilansa!

Juhannuksena asiakkaat ottivat yhteyttä kaikenlaisissa erikoisissa pulmatilanteissa. Perinteisesti kysyttiin aukioloaikoja, takseja, päivystyksiä, keikkojen alkamisaikoja, väärin pysäköityjen autojen rekisterinumeroita tai apua hukkuneiden lompakoiden etsintään. Jos puhelin oli hukassa, neuvokas Nollakakkosen asiakaspalvelija auttoi mielellään puhelimen paikantamisessa.

Lämpimän alkukesän vuoksi tänä vuonna pohdittiin paljon, saako juhannuskokkoja polttaa. Viime vuonna voimaan tulleen lakimuutoksen myötä juhannuskokot täytyi jättää sytyttämättä kaikissa paikoissa, joissa metsäpalovaroitus oli voimassa. Tänä vuonna ei esimerkiksi Helsingin Seurasaaressa saanut polttaa kokkoa, vaikka se on ollut perinne jo 70 vuoden ajan.

Juhannus tuo esiin heilankaipuun ja nostalgian, koska nykyisten, entisten ja mahdollisten tulevien heilojen yhteystietoja kysyttiin aktiivisesti. Osa asiakkaista saattoi jopa rakastua Nollakakkosessa vastaavaan henkilöön niin paljon, että päätti spontaanisti kosia häntä. Juhannus on selkeästi rakkauden juhla!

Eräs Nollakakkosen asiakaspalvelija muisteli, miten hän on yhtenä juhannuksena pelastanut saarelle jumiin jääneen juhannusheilan. Julkiset liikennevälineet eivät enää kulkeneet, mutta venetaksi onneksi saapui paikalle ja kuljetti pelästyneen morsion kotiin sulhon luo.

Musiikki liittyy läheisesti monen suomalaisen juhannukseen. Musiikkifestareiden lisäksi asiakkaat halusivat päästä osallistumaan Puhelinlangat laulaa -toivekonserttiin. Sinne lähetetään Nollakakkosen kautta paljon toiveita läpi vuoden. Eräs asiakas kertoi, että hänen on tärkeää päästä miehensä kanssa tanssimaan juuri heidän kappaleensa tahtiin.

Nollakakkonen on mukana koko kesän ja auttaa asiakkaita erilaisissa kesätapahtumissa ja muissa vastaan tulevissa yllättävissä tilanteissa!

Back