Kuukausi: tammikuu 2019

”Täällä ollaan oikeasti läsnä” – Joonas auttaa työssään sekä asiakasta että työkaveria

Kauluksen alta vilkkuvat kookkaat tatuoinnit ja silmissä läikähtelee ilo. 020202 Palvelussa perehdyttäjän hommia tekevän Joonas Hyvösen on vaikea olla hymyilemättä, kun hän puhuu työstään.

– Yhteisöllisyys on täällä ihan ainutlaatuista, ja se tekee tästä tämän paikan. Hyvä fiilis tarttuu kaikkiin ja leviää myös työpaikan ulkopuolelle, Hyvönen kuvailee ilmapiiriä Turun palvelukeskuksessa.

Mies on ilmiselvästi edelleen rakastunut työhönsä, vaikka työsarkaa on takana jo jonkin verran. 28-vuotias Hyvönen tuli asiakaspalvelijaksi 020202 Palveluun vuokratyöfirma StaffPointin kautta huhtikuussa ja on jo nyt edennyt perehdyttäjäksi. Eteneminen on ollut nopeaa ja siihen on kannustettu.

– Työilmapiiri täällä on ollut alusta asti todella kannustava ja tukeva. Sain heti hyvää palautetta esimiehiltä ja asiakkailta, mikä motivoi pyrkimään eteenpäin.

Hyvönen ei näe etenemismahdollisuuksissa eroa vuokratyöläisten ja vakituisten työntekijöiden välillä. Kaikki ovat samalla viivalla.

Vuokratyöläisillä on Nollakakkosella myös arvokkaita etuja. Hyvästä työstä saa ”pojoja”, joita voi käyttää haluamallaan tavalla, esimerkiksi ylimääräisiin vapaisiin tai niillä voi lunastaa lahjakortteja hyviin palveluihin. Myös harrastusvapaisiin annetaan mahdollisuuksia.

– En edes tiedä, ketkä täällä ovat vakituisia ja ketkä vuokratyöläisiä, koska sillä ei ole mitään väliä. Myöskään aiemmalla koulutuksella ei ole merkitystä, vaan tärkeää on se, miten toimit ja millainen ihminen olet. Täällä vain teot puhuvat.

Videohaastattelu kotisohvalta

Joonas työskenteli aiemmin ilmanvaihtoalalla ja oli jo pitkään kaivannut vaihtelua. Kun läheinen ystävä suositteli Nollakakkosta ja kertoi työpaikasta, se kuulosti unelmalta. Siltä seisomalta Joonas lähetti kirjallisen hakemuksen ja sai kutsun netissä tehtävään videohaastatteluun.

– Videohaastattelu jännitti etukäteen, mutta se olikin tosi simppeli juttu. Tein sen kotona läppärillä, ja omat vastaukset sai nauhoittaa uudelleen niin monta kertaa kuin halusi. Videohaastattelu on hyvä keino nähdä vähän hakijan persoonaa ja ulosantia, Hyvönen sanoo.

Videohaastattelun jälkeen edessä oli vielä kaksi kasvokkain tehtyä haastattelua, joiden jälkeen tietoa työpaikasta ei tarvinnut odotella kauaa.

– Kun lähdin toisesta haastattelusta, sain vartin päästä soiton, että työpaikka on minun. Se tuntui mahtavalta. Monivaiheinen rekrytointiprosessi toi tunteen siitä, että työpaikka on arvokas eikä paikkaa anneta ihan kenelle tahansa. Se antoi työllekin lisäarvoa.

Auttamisen halu kantaa tehtävästä toiseen

Kun 020202 Palvelussa aloittaa vuonna 2019 uusia työntekijöitä, osa heistä saa Joonas Hyvösen perehdyttäjäkseen. Tuoretta perehdyttäjää ohjaa kaikessa vahva auttamisen halu.

– Oikeastaan asiakaspalvelutyö on aika lähellä perehdyttäjän hommaa. Pitää osata jakaa tietoa ja muotoilla se sanoiksi. Asiakkaat soittavat meille, kun he tarvitsevat apua, ja perehdytyksessä ja valmennuksessa taas autetaan omia asiakaspalvelijoita kehittymään. Molemmat ovat auttamista eri muodoissa.

Hyvösen mukaan perehdyttäminen ei lopu siihen, kun työasiat on käyty läpi. Nollakakkosessa opetellaan myös asennetta.

– Minä yritän antaa perehdytettäville myös tunnepuolen juttuja: itseluottamusta, omaan tekemiseen luottamista ja sitä, ettei luotaisi itselle turhia paineita.

”Täällä saa mahdollisuuden olla hyvä ihminen”

Työntekijöistä pidetään Hyvösen mukaan Nollakakkosessa muutenkin hyvää huolta. Joonas antaa kiitosta työ- ja taukotiloista, hienoista työpisteistä ja tietysti hyvästä kahvista.

– Tärkeintä on kuitenkin se, että täällä kaikki ovat oikeasti läsnä. Esimerkiksi oma ryhmäpäällikköni kiertää aina päivän päätteeksi sanomassa jokaiselle tiimiläiselle erikseen moikat. Tämä kertoo paljon siitä, miten mahtavia tyyppejä täällä on töissä.

Yksi asia kuvaa Hyvösen mielestä parhaiten sitä, miltä Nollakakkosessa työskentely tuntuu: kun työ on niin mieluisaa, että siitä puhuu myös vapaa-ajalla, työ ei enää tunnu työltä. – Työpaikalla ollaan tosi iso osa elämästä, joten työnteosta saatava tunne määrittää usein ihmisen koko elämänasennetta. Yritän arjessani päästä olemaan joka päivä hyvä ihminen ja täällä saan sen tehdä.  Hyvän tavoittelu leviää täältä muuallekin elämään.

Mikäli kiinnostuit 020202 Palveluista työnantaja, lue lisää ja katso avoimet työpaikat täältä.