Nollakakkonen hakee kesäkaudelle 2018 yhteensä sataa kesätyöntekijään Turun ja Porin palvelukeskuksiin osa-aikaiseen tai kokoaikaiseen työhön. Etsimme nopeita hoksottimia, hyviä keskustelutaitoja ja paloa asiakaspalveluun. Meillä pärjäävät sellaiset henkilöt, jotka rakastavat ratkaista asiakkaiden arjen pulmia ja heittäytyä erilaisiin tilanteisiin. Kesätyöntekijöistämme tyypillisesti osa jatkaa työsuhteessa myös kesän jälkeen ja parhaimmillaan kesätöihin tulleet ovat edenneet urallaan ja viihtyneet talossa jopa kymmeniä vuosia.
Meillä työntekijöiden hyvinvointiin ja reiluun kohteluun panostaminen on aina ollut tärkeää. Arjessa tämä näkyy esimerkiksi lakisääiteisten työnantajavelvotteiden tarkassa noudattamisessa, työntekijöiden perusteellisessa perehdyttämisessä, innostavassa Pojopörssi-palkitsemisjärjestelmässä sekä aktiivisten huvitoimikuntien toiminnassa. Haluamme toimia myös kesärekrytoinnessamme vastuullisesti ja tarjota kesätyöntekijöille positiivisen kokemuksen työelämästä. Tästä syystä Vastuullinen Kesäduuni -kampanja sopii 020202 Palvelulle kuin nenä päähän.
Vastuullinen kesäduuni on kampanja, joka haastaa työnantajat panostamaan kesätyöntekijöiden reiluun ja asianmukaiseen kohteluun. Kampanjassa on mukana yli 400 suomalaista kesätyönantajaa. Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat hyvän kesätyön kuuteen periaatteeseen. Tämä takaa hyvän kesätyökokemuksen niin työntekijälle kuin työnantajallekin.
- Hyvä hakijakokemus
Vastuullinen kesätyönantaja pitää hakijan ajan tasalla siitä, miten rekrytointiprosessi etenee. Myös hakijoille, joita ei valita tehtävään, ilmoitetaan asiasta asianmukaisesti.
- Mielekäs työ
Mielekäs kesätyö vastaa työntekijän taitoja ja on sopivan haasteellista. Työtehtävät, vastuut, valtuudet ja odotukset on määritelty selvästi.
- Perehdytys ja ohjaaminen
Perehdyttämiseen ja ohjaamiseen nimetään vastuuhenkilö. Kesätyöläiselle kerrotaan aluksi työpaikan pelisäännöt ja käytöstavat.
- Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus
Kesätyöntekijää kohdellaan tasavertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. Hänet otetaan työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi heti alusta alkaen.
- Kohtuullinen palkka
Kesätyöntekijälle maksetaan työn vaatimusten ja työntekijän kokemuksen mukaisesti kohtuullista palkkaa.
- Kirjallinen työsopimus ja todistus
Vastuullinen kesätyönantaja tekee aina kirjallisen työsopimuksen. Työsuhteen päättyessä annetaan asianmukainen työtodistus, vaikka työntekijä ei itse sitä muistaisi pyytää.
Lisätietoja Vastuullinen kesäduuni -kampanjasta löydät täältä.